7.10.2024 vietettiin Kemissä Karihaarassa Petsamon Erillisosaston (Er.Os.P) Karihaaran taistelun 80. muistopäivää. Lapin Sotilassoittokunta tahditti tilaisuutta ja Ivalon rajajääkärikomppania asetti tilaisuuteen lippujoukkueen ja Lapin rajavartioston esikunta lippuvartio. Tilaisuudessa Lapin rajavartioston komentaja eversti Jarkko Alén piti väkevän isänmaalisen puheen.

Kuvat: Lapin rajavartiosto

Lounas nautittiin perinteisesti Puistopaviljongissa. Lounaan yhteydessä huomioitiin perinnetyöhön osallistuneita, Ville-Pekka Jokela killasta ja Jouko Siltavuori, Markku Yli-Kahri ja Jussi Kannisto saivat Rajan perinneyhdistyksen hopeisen ansiomerkin. Huomionosoitukset jakoivat Pekka Jokela ja Pasi Purhonen.

Kemin kaupunki järjesti tapahtumaan Kemin taisteluihin liittyvän valokuvanäyttelyn.

Raja- ja Merivartiojoukkojen projektina on kiinnittää kaikkiin Rajavartiolaitoksen entisiin toimipisteisiin muistolaatta.

Ensimmäinen muistolaatta kiinnitettiin 21.8.2024 Anterin partiotukikohtaan Anterin rajavartioaseman muistoksi.

Kuvassa rajakapteeni evp Pasi Purhonen ja eversti Jarkko Alén kiinnittämässä muistolaattaa.
Kuva: Markku Yli-Kahri

Erillinen Pataljoona 17 muistomerkki paljastettiin Kemijärven Mäntyvaarassa 20.12.2024. Patsaan paljastivat Kemijärven Kaupunginjohtaja Dina Solatie ja majuri Janne Liikavainio Lapin rajavartioston esikunnasta.

Paljastustilaisuuden jälkeen pidettiin Kemijärven kulttuutikeskuksessa Mäntyvaaran taistelun muistojuhla. Mustojuhlassa puhuivat kaupunginjohtaja Dina Solatie ja majuri Janne Liikavainio. Rajakapteeni evp Pasi Purhonen esitelmöi Erillinen Pataljoona 17 sotatiestä. Tilaisuuden päätteeksi nautittiin kakkukahvit.

Kuvat: Rainer Hiuspää

Erillinen pataljoona 17 sotatie

Erillinen pataljoona 17 perustettiin 7.10.1939 alkaen Sallan harjoituskeskuksessa (Sa.HK) ns. ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana, joka käytännössä tarkoitti suorajoukkojen liikekannallepanoa (LKP). Pataljoonan joukot koottiin Sallan harjoituskeskukseen Kemijärven, Pelkosenniemen, Savukosken ja Sallan reserviläisitä. Pataljoonan runkona toimi Lapin rajavartioston 2. komppania (2./LR) joka oli rauhanajan sijoituspaikalla Sallan kasarmilla. Pataljoonan komentajaksi määrättiin Lapin rajavartioston komentajan apulainen jääkärimajuri Vilho Roininen. Sallan harjoituskeskukseen kootuista ylimääräisistä reserviläisistä koottiin Taisteluosasto/ErP 17, myöhemmin Erillinen komppania Kojonen, päällikkönä Pelkosenniemen-Savukosken Suojeluskunnan aluepäällikkö reservin luutnantti Kauko Kojonen. Komppania liitettiin vahvennuksena pataljoonaan. Lisäksi pataljoonaan liitettiin Rovaniemen harjoituskeskuksessa (Ro.HK) perustetut aselaji- ja tukijoukot, 1. Erillinen pioneerijoukkue (1.Er.PionJ) ja 17. Tienrakennuskomppanian I joukkue (I/17.Tienrak.K). Pataljoona kutsuttiin perustamispaikan mukaisesti Sallan pataljoonaksi. 1.K oli koottu pääosin Sallan reserviläisistä, komppanian päällikkönä kapteeni Akseli Väänänen. 2.K oli koottu Savukosken – Pelkosenniemen reserviläisistä, komppanian päällikkönä luutnantti Veikko Kiiveri. 3.K ja konekiväärikomppania Kemijärven reserviläisistä. 3. K:n päällikkönä toimi luutnantti Ensio Nyyssölä ja KKK:n päällikkönä luutnantti Karl Reini.

ErP. 17:n kokonaisvahvuus Taisteluosasto (Tst-os/ErP 17) mukaan lukien oli noin 1300 miestä. Pataljoonan aseistuksena oli mm. 12 kpl Maxim-konekivääriä, 12 kpl Lahti – Saloranta –pikakivääriä ja 24 Suomi-konepistoolia. Passarintorjunta-aseistusta ei ollut lainkaan ja epäsuoraa tulta kuvasi kaksi kevyttä kranaatinheitintä. Sissitoimintaan pataljoonaa ei oltu varusteltu. Kaikilla taisteluosilla oli kuitenkin sukset. IV/1.K oli erityisen hyvin varusteltu, pääosalla miehiä aseistuksena oli konepistoolit sekä pukineina turkit. Joukkuetta kutsuttiin sissijoukkueeksi.

Ilmavoimien tukea ei ollut. Vasta ruotsalaisten vapaaehtoisten muodostama lentorykmentti 19, F19 toi suomalaisin tunnuksin varustetut koneet Pohjois-Suomen taivaalle tammikuussa 1940.

Neuvostodivisioona koostui kolmesta jalkaväkirykmentistä, kahdesta tykistörykmentistä ja panssaripataljoonasta. Panssaripataljoonaan kuului 21 panssarivaunua typiltään joko T26 tai BT-5 –vaunu. Divisioonan tiedusteluosilla oli lisäksi käytössä 16 kpl T-37 amfibiovaunua. Divisioonan kokonaisvahvuus oli 17500 – 18000 miestä. Kantalahdesta Sallan suuntaan hyökkäävän 122. divisioonan suunnitelmien ensimmäinen tavoite oli Sallan kirkonkylä. Tästä se jatkaisi edelleen Märkäjärvi – Joutsijärvi – suunnassa tavoitteena Kemijärvi. 122.D:n takana siirtyvän 88.D:n tuli vallata Rovaniemi kahdessa viikossa. Kärjessä hyökkäävä divisioona oli 29.11.1939 illalla kolmen kilometri etäisyydellä valtakunnanrajasta. Divisioonan soittokunta tahditti konsertillaan liikkeellelähtöä. 9. Armeijan, johon edellä mainitut divisioonat kuuluivat, lentojoukkojen tukikohdat olivat Afrikanda, Kantalahti, Uhtua ja Pistojärvi sekä Vuonninen. Sodan aikana vihollinen perusti hävittäjäkoneita varten etutukikohdat Kairalaan (Kuolajärvi), Märkäjärvelle ja Salmijärvelle.

Aamu 30.11.1939 oli leuto. Sallassa oli lunta 10-15 cm. Järven jäät ja suot kantoivat miehen, mutta eivät moottoriajoneuvoja. Kurtin itäpuolella valtakunnanrajalla oli kolme partiota. Hanhisuppavaarassa, Hanhivaarassa ja Nivalan talosta itään. Lisäksi aamula lähti Alakurtista valtakunnan rajalle luutnantti Antti Nikulan partio.

Ennen aamun valkenemista hieman klo 08.00 jälkeen kuuli rajakorpraali Koponen tähystyspaikalleen Hanhisuppavaaraan puna-armeijan lähtevän liikkeelle. Varmistuttuaan asiasta hän hiihti vaaran rinnettä alas muiden luo. Partio yritti alas tieuralle, jossa se törmäsi vihollisen sivustavarmistukseen. Vihollisen hyökkäysjoukot olivat ylittäneet valtakunnanrajan. Partio jatkoi matkaa Alakurtin vartiolle, jonne se saapui uupuneena klo 11.00 suorittaen hälytyksen ja samalla lähtivät viestinviejät kiidättämään sanaa sodan alkamisesta kylän taloihin.

Luutnantti A Nikulan partio kohtasi lähellä valtakunnanrajaa etenevän vihollisen. Raja-alue kuhisi sotilaita ja hevosia, mukana raskaampaakin aseistusta, jopa panssarivaunuja. Viivytykseen asettautunut partio avasi tulen kohti vihollista. Sodan ensimmäisinä tunteina käydyssä taistelussa kaatuivat Nikula ja Oinonen. He olivat suunnan ensimmäiset Sankarivainajat, pataljoona oli menettänyt tiedustelu-upseerinsa.

Kurtin vartion päällikkö rajakersantti Toivo Liinamaa komensi vartion miehet Ahkio-ojalle valmisteltuihin asemiin, Kurtin kylästä noin kolme kilometriä Kuolajärven suuntaan. Vahvistetun Kurtin kenttävartion vajaat 30 miestä ottivat vastaan vihollisen kärjen Ahkio-ojalla. Lyhyen taistelun jälkeen kenttävartio vetäytyi Enjajoelle, Kurtilta kahdeksan kilometriä länteen. Enjajoella vihollisen hyökkäyskärjelle aiheutettiin jo enemmän tuhoa. 2.12.1939 taisteltiin jo Isokummun (Nurmitunturi) maastossa lähellä valmisteltuja Kelsinkäisen asemia.

Kelsinkäisen (Suonimavaara) – Kuukkosenvaaran linja oli maastollisesti erinomaisen hallitseva puolustustaisteluun. Asemissa oli YH:n aikana tehty kiireellisimmät ampuma-alan raivaukset ja konetuliaseiden asemat. Lapin ryhmän tarkoituksena oli Kelsinkäisessä siirtyä viivytyksestä puolustukseen, mikäli voimasuhteet sen mahdollistaisi. Er.P 17 oli kokonaisuudessaan käsketty ryhmittyä Kelsinkäiseen puolustukseen.

Taistelut Kelsinkäisessä alkoivat kiivaina. Vihollisen noin komppanian vahvuinen osasto saavutti 2.12. klo 23.00 Kelsinkäisen tasan, josta se lyötiin takaisin. Taistelut jatkuivat kiivaina 3.12. klo 05.20 kun vihollinen hyökkäsi maantien pohjoispuolitse tien suunnassa olevien konekiväärien tukemana. Hyökkäys lyötiin jälleen takaisin. Vihollinen hyökkäsi 3.12. aamuyön pimeydessä 2.K:n ja 3.K:n asemia vastaan siirtyen puolustajan oikealle, eteläiselle sivustalle. Sivustaan päässyt vihollinen hyökkäsi voimakkaasti syvässä ryhmityksessä tappioista välittämättä 3.12. klo 10.00 alkaen puolustajan oikeaan sivustaan ja selustaan. Vihollinen valtasi vaaran laen ja aloitti asemien vyörytyksen pohjoiseen. Saarrostusuhkan ja joukkojen hajaantumisen vuoksi pataljoonan komentajan oli annettava irtautumiskäsky 3.12. klo 10.50. Kelsinkäisessä pataljoonan tappiot olivat suuret, taistelussa kaatui seitsemän, joita viisi jäi kentälle. Joukkojen vetäytyminen Kuolajärvelle alkoi.

Kelsinkäisen puolustustaistelussa ei jostain syystä käytetty kranaatinheitintulta, käytössä ei ollut myöskään panssarintorjunta-aseistusta, ei edes polttopulloja. Taisteluhaudat olivat matalat, konekivääripesäkkeistä vain kolme oli katettu. Vihollinen ei onneksi käyttänyt hyökkäysvaunuja eikä myöskään tykistöä. Vihollisen raskas kalusto ei ehtinyt mukaan hyökkäykseen koska, se joutui keplottelemaan kaluston virtaavan Tuntsajoen yli.

3. K vetäytyi Kuolajärvelle 3.12. iltayöllä ja 2. K vetäytyi seuraavana aamuna. Taisteluosasto Kojonen jäi viivytystehtävään Kuusivaaraan, josta se irtaantui 4.12. klo 19.00 vihollisen alkaessa saarrostaa puolustavan joukon oikeaa sivustaa. Taisteluosasto vetäytyi Marjavaaran tasalle, josta sen osat irtaantuivat Kojosen käskystä Kuolajärvelle.

Rovaniemellä (Ro.HK) perustettu Er. P 25 (alun perin Divisioonan kenttätäydennyspataljoona, Div.KT-P, aluksi myös Osasto A/Ro.HK ja Erillinen pataljoona 18)) saapui Sallaan 5.12.1939 aamulla. Jääkärikapteeni Ejwind Ahoniuksen komentama Er.P 25 oli heikosti varusteltu ja koulutettu joukko. Pataljoonalta puuttuivat majoittumisvälineet ja lumipuvut kokonaan. Er. P 25 alistettiin Er.P 17:n komentajalle. Er.P 17 ja Er.P25 muodostivat Osasto Roinisen, jonka johtoon määrättiin jääkärimajuri Roininen. Er.P 17 komentajaksi määrättiin kapteeni Akseli Väänänen. 1./Er.P 17 päälliköksi määrättiin reservin vänrikki Eero Urponen.

Kuolajärvi – Aapajärvi asemat eivät olleen niin edulliset kuin asemat Kelsinkäisessä. Asemissa oli kuitenkin ehditty suorittaa kiireellisimpiä kenttävarustelutöitä. Er.P 17 ryhmittyi 4.12. aamuun mennessä puolustukseen Kuolajärvi – Aapajärvi vesistölinjan länsipuolelle. Komppanioiden puolustuskeskukset olivat Alakurtin tien (Kairala) – Mikkolanniemen ja Alatalon alueilla. Ryhmittymisen suojasi Taisteluosasto. Vihollinen saavutti järvilinjan 4.12. iltaan mennessä ja suoritti 5.12. tiedusteluhyökkäyksiä järvilinjan länsipuolelle. Pohjois-Suomen ryhmän esikunnalle selvisi Kelsinkäisen tappion jälkeen tilanteen vakavuus Sallan suunnalla.

Lapin ryhmän (LR) komentajan, jääkärieverstiluutnantti Oiva Willamon, edustaja luutnantti Aito Keravuori kävi Sallassa tutustumassa tilanteeseen. Joukot komentajista alkaen olivat loppuun väsyneitä. Vihollisen lukumääräinen ja materiaalinen ylivoima oli musertava. Vihollisen nopea menestys oli katsottava panssarivaunujen ansioksi, silla omat väsyneet joukkomme olivat panssaripelon vallassa. LR:n komentajan edustaja antoi jääkärimajuri Roiniselle toimintaohjeen, jossa korostettiin viivytystaistelun sitkeyttä, vastahyökkäyksiin ja –iskuihin ryhtymistä, tiedustelun merkitystä sekä vihollisen selustaan suoritettavien iskujen tehostamista. 9.12. Päämaja antoi luvan Lapin ryhmälle perustaa Rovaniemellä (Ro.HK) olevista joukoista Erillinen pataljoona 26 (Er.P 26, aluksi Reservipataljoona/Ro.HK, Osasto B/Ro.HK ja Erillinen pataljoona 19). Pataljoonan komentajana jääkärikapteeni Juho Hänninen. Lisäksi Roiniselle alistettiin tiedusteluun ja sissitoimintaan kaksi tiedusteluosastoa TO 9 ja TO 10.

3.K/Er.P 17 ja Tst-os/Er.P 17 ryhmittyivät vastaanottoasemiin Kiimaselkää sekä Sallassa levossa ollut 3.K Jänisvaaran viivytysasemiin. Vastaanottoasemissa olleet joukot irtaantuivat 7.12.klo 14.15.

1.K/Er.P 17 ja Tst-os miehittivät 8.12. viivytysasemat Kolsanharjulta, Sallan kirkonkylän itäpuolelta, Sallan kasarmilta pari kilometriä itään. Tst-os piti yhteyttä edessä viivyttävään 3.K:aan.

Er.P 17 miehitti 8.12. iltapäivällä Sallan kirkonkylän itäpuolella viivytysasemat. Sallan kirkonkylä poltettiin 8.12. Sallan kirkonkylä menetettiin 9.12.1939.

Vihollisen hyökkäyskärki saavutti 11.12. klo 03.00 Sarviselän tasan, jonka vajaa 1.K ja Tst-os olivat miehittäneet. Vihollinen murtautui linjojen läpi.

Matovaarassa muodosti viivytysosaston I/1./Er.P 17 ja II/Tst-os/Er.P 17. Osasto tuhosi taistelussa noin komppanian vahvuisen vihollisosasto.

Joukot oli ryhmitetty Märkäjärvellä 11.12. aamulla siten, että Tst-os/Er.P 17 oli taisteluetuvartiona Ruuhijärven ja Porttolammen välisellä harjanteella, 1./Er.P 25 ja 2./Er.P 25 em. harjanteen länsipuolella maantien molemmin puolella ja tästä edelleen länteen vahvennettu 2./Er.P 25 maantien eteläpuolella. 2./Er.P 17 maantien pohjoispuolella, KrhJ/Er.P 17 tuliasemissa Kuusamon tienhaaran maastossa, 1./ErP 17 reservinä Kuusamon tienhaaran luoteispuolella ja 3.Er.P 17 pataljoonan komentajan käytössä Märkäjärven kylässä.

Tst-os sai 11.12. klo 09.30 kosketuksen vihollisen etujoukkoon Ruuhijärvi – Porttolampi tasalla. Edessä marssi noin pataljoonan vahvuinen joukko ryssien jalkaväkeä, panssarivaunujen seuratessa jalkaväkeä viiden vaunun ryhmissä.

Ote Kojosen tst –kertomuksesta: ”Ryssien etujoukko oli kaikkien konetuliaseittemme ulottuvilla ja sen oli heittäydyttävä maahan siihen missä tulenavaushetkellä seisoi. Johdin henkilökohtaisesti kolmen konekiväärin ja kolmen pk:n tulta. Kk:t ja pitkin maantieojia ampuvat pk:t tekivät hyvää jälkeä.”

Osasto Roinisen komentaja antoi käskyn, jonka mukaan Er.P 25:n on vaihdettava Er.P 17:n komppaniat rintamasta. Kun vaihtoa ryhdyttiin suorittamaan, aloitti vihollinen edellä mainitun hyökkäyksen panssarivaunujen tukemana. Jalkaväen hyökkäys pysäytettiin aluksi, mutta panssarivaunut pääsivät tunkeutumaan asemien läpi tulittaen tykeillään ja konekivääreillään asemissa ja reservissä olevia joukkoja. Panssarivaunut jatkoivat etenemistä Märkäjärven kylään tulittaen siellä olevaa komentopaikkaa ja joukkoja. Vaunut jatkoivat Salmivaaran suuntaan noin kolmen kilometrin matkan saaden aikaan tuhoa ja sekaannusta tien varteen sijoitetuissa kuormaston osissa ja huoltoelimissä, samanaikaisesti seitsemän panssarivaunun osasto vyörytti Ruuhijärven asemia hajottaen viivyttäjän komppaniat.

Joukot joutuivat pakokauhun valtaan ja hajaantuivat metsiin. Koossa ja rauhallisena pysynyt 3./Er.P 17 miehitti asemat kylän itälaidalta ja suojasi joukkojen rippeiden vetäytymisen menetetyistä asemista. Taistelujen aikana lähes kaikki Märkäjärven kylän talot poltettiin. Hajalle mennyt Er.P 17 koottiin Paikanselkään, josta se siirtyi Salmijoelle ja miehitti siellä viivytysasemat. Nopeat vastatoimenpiteet tilanteen hallitsemiseksi olivat tarpeen.

LRE sai 11.12.1939 klo 14.33 P-SRE:lta luvan siirtää jääkärikapteeni Juho Hännisen komentaman Er.P 26 (aluksi Reservipataljoona/Ro.HK, Osasto B/Ro.HK ja Erillinen pataljoona 19) Osasto Roinisen alaiseksi Kursuun.

Ylipäällikkö irrotti Lapin ryhmän suoraan alaisekseen sotatoimiyhtymäksi, määräsi sen tehtäväksi pohjoisimman Suomen puolustamisen ja käski sen lyödä Sallan suunnalla hyökkäävät neuvostojoukot. Lapin ryhmän komentajaksi määrättiin jääkärikenraalimajuri Kurt Martti Wallenius jääkärieverstiluutnantti Oiva Willamon jäädessä komentajan apulaiseksi. Lapin ryhmälle alistettiin seuraavat uudet joukot: JR 40, VII ja IX/KT-Pr, 1./KTR 22, 3.KrhK ja 9.VK sekä eräitä huoltomuodostelmia. Lisäjoukot ehtisivät perille aikaisintaan 13.12. kuluessa. Osasto Roinisen oli kyettävä vielä 2-3 vuorokautta viivyttämään käytössä olevin joukoin tehtävänään pitää Kursu.

15.12.1939 Varpuojalla (lähellä Kursua) käydyssä taistelussa kaatui 3./Er.P 17:n päällikkö luutnantti Ensio Nyyssölä. Tätä rohkeaa ja taitavaa upseeria oli suunniteltu Er.P 17 seuraavaksi komentajaksi. Suunnitelmat eivät toteutuneet. 3.K:n päälliköksi Nyyssölän jälkeen määrättiin vänrikki Osmo Lautela.

Er. P 17 ja Er. P 25 siirrettiin lepoon Joutsijärvelle, jossa ne saivat 16.12. käskyn siirtyä puolustukseen Joutsijärven vesistölinjalle. Er.P 17 ryhmittyi puolustuksen linjalle Hanhilampi – Vapajanlampi. Lapin ryhmä esikunnan (LRE:n) käskystä muodostettiin Osasto Roininen, johon kuuluivat Er.P 17, Er.P 25, Er.P 26 ja Kenttätäydennysprikaatin IX pataljoona (IX/KT-Pr). Osasto Roinisen tehtävänä oli pysäyttää vihollisen eteneminen lopullisesti.

Erillinen pataljoona 17 oli viivyttänyt vihollista valtakunnanrajalta Joutsijärvelle ilman lepoa 19.12.1939 saakka, jolloin se määrättiin lepoon Mäntyvaara -Pietarinvaara alueelle.

20.12.1939 Mäntyvaaran taistelu oli yksi talvisodan ratkaisutaistelu. Neuvostojoukkojen eteneminen länteen pysäytettiin. Osasto Roininen oli suorittanut sille uskotun tehtävän. Er.P 17 tappiot Mäntyvaarassa olivat raskaat. 3. komppanian päällikkö vaihtui taistelussa kaksi kertaa, vänrikki Lautelan kaaduttua tehtävään määrättiin vänrikki Tauno Junttila ja hänenkin kaaduttua tehtävään määrättiin kornetti Jaakkola väliaikaisesti ja myöhemmin 3. komppanian päällikkönä toimi luutnantti P.V. Pentikäinen.

Vihollisjoukkojen lyömiseksi LRE:ssa päädyttiin ratkaisuun jonka mukaan Jalkaväkirykmentti 40, pl I pataljoona (JR 40 (-I P)) vahvennettuna IX/KT-Pr:lla ja alueella olevilla tukiyksiköillä vapauttaa Lapin oloihin tottuneen Os. Roinisen (Er.P 17, Er.P 25, Er.P 26 ja Erillinen komppania Sarvi (Er.K Sarvi)) rintamavastuusta. Vaihto toteutettiin 30.12.1939 klo 09.00 mennessä ja vapautetut pataljoonat siirtyivät Isokylään, Kulveikkovaaraan ja Kemijärvelle huollettavaksi suunnitteilla olevaa hyökkäystä varten. LRE:n hyökkäyssuunnitelmassa 30.12.1939 annettujen käskyjen mukaisesti oli joukkojen tehtävänä
– Osasto Roininen katkaisee 2.1.1940 klo 08.00 alkavalla Outojärven eteläpuolitse tapahtuvalla hyökkäyksellä Märkäjärvelle johtavan tien Mustosen – Valtasen tasalla
– vahvennettu JR 40 pitää puolustusasemansa ja sitoo vihollisen vastaansa sekä valmistautuu pataljoonalla hyökkäämään luoteesta Vuosamoselkään
– toisessa vaiheessa hyökkää tavoitteena Kursu

Vastaavan tehtävän Saijalta Sallan sai Os. Suoranta. Er.K Kojosen tuli estää vihollisjoukkojen huolto- ym. kuljetukset taistelualueelle.

Aikalaskelmat eivät pitäneet vaan hyökkäys pääsi alkamaan vasta keskipäivällä vihollisen tiedustelukoneen lentäessä lähtöaseman yli. Hyökkäysvalmistelut olivat paljastuneet. Vihollinen suuntasi vastaiskuun Kursuun siirtämänsä vajaan JR 596:n, joka pakotti Os. Roinisen keskeyttämään hyökkäyksensä Vuosamoselkään.

Hautajärven suunnan joukkojen vahventamiseksi Er.P 17 irrotettiin 7.-8.1. välisenä yönä Os. Roinisesta ja siirrettiin Isokylään valmisteluja varten. Pataljoona kuljetettiin autoilla 13.1. vastaisena yönä Hautajärvelle, jossa sille alistettiin Er.K Kojonen. Pataljoona sai tehtäväkseen estää vihollisjoukkojen erilaiset kuljetukset Matovaara – Märkäjärvi välillä, pitää mainitut maastonkohdat hallussaan ratkaisutaisteluun antautumatta sekä tilaisuuden tullen tuhota vihollisen Märkäjärven huoltokeskus. Er.P 17 yksiköiden päästyä toiminta-alueelleen, yleistilanne muuttui olennaisesti.10.1. alkaen Os. Roinisen ja Er.K Kojosen partiot havaitsivat vihollisen kuormastojen liikettä Vuosamoselästä Märkäjärven suuntaan. Vihollisen tulitoiminta oli 13.1. tavanomaista laimeampaa. 14.1. taistelualueella oli oudon hiljaista ja kun IX/KT-Pr illalla teki iskuosastohyökkäyksen patterin tukemana Vuosamoselkään, vihollisen todettiin jättäneen asemansa.

Er.P 17 toiminta Hautajärven alueella oli alkanut. Märkäjärven tien suunnassa toiminut komppania löi 15.1. Pyhätunturin kohdalla käydyssä taistelussa kohti Kallunkia edenneen vihollisosaston kärjen. Komppania eteni 17.1. iltaan mennessä Pyhäjärven pohjoispään ohi Ruuhijoelle. Jokivarressa olleita vihollisen asemia ei kuitenkaan onnistuttu murtamaan kahdenkaan komppanian hyökkäyksellä. Paikanselän suuntaan toiminut komppania teki 15.-16.1. välisenä yönä onnistuneen tuliylläkön erästä leirialuetta vastaan.  Alueelle saapuneeseen Os. Roiniseen komppania sai yhteyden 17.1. ja palautettiin autokuljetuksin pataljoonansa yhteyteen.

Hautajärven suunnassa Er.K Kojonen jatkoi partiointia Sallan alueelle suojaten samalla itäisen sivustansa Onkamossa ja Selkälässä aina 24.1. asti. Tällöin LRE irrotti komppanian Saijan suuntaan ja määräsi Er.P 17:sta vastaamaan toiminnasta Hautajärveltä vihollisen sivustaan. Er.P 17, jonka yksi yksikkö oli Märkäjärven suuntaan tapahtuneesta hyökkäyksestä alkaen vastannut puolustuksesta tien suunnassa Pienen Pyhätunturin tasalla, sai 24.1. tehtävän puolustautua Pyhäjärvi – Onkamo alueella, tuhota Onkamon suuntaan toimivat hiihto-osasto sekä tiedustella ja häiritä vihollista Salla – Märkäjärvi välillä. tehtävän mukaisesti suunnattiin yksi komppania Aatsinginhaudan alueelle tehtävänä liikenteen häirintä Sallan länsipuolisella tien osalla. Kaksi joukkuetta siirtyi Onkamoon ja Selkälään toimintakohteena lisäksi tie Kuolajärven suunnalla. Pyhäjärven suuntaan jäi yksi komppania ja reserviksi vajaa komppania. Aktiivinen toiminta ei kuitenkaan enää onnistunut. Vihollinen suojasi hiihto-osastoin Kuolajärveltä alkaen huoltotiensä 2-4 km syvyydeltä kolmella tasalla. Tien sivusta vihollinen raivasi puustosta konepistoolin tehokkaan kantaman päähän. 3.2. alkaen oli pataljoonan tehtäviä helpotettava. Itäisen suunnan joukot koottiin Onkamoon, jonne muodostunut vahvennettu komppania sai vain tiedustelutehtävän Sallan ja Kelloselän suunnissa. Myös tiedustelu alkoi vaikeutua. Vihollinen suuntasi suojauksensa jopa 10 km päähän huoltotiestä. tammikuun lopulla Sallaan saapui vihollisen rajavartijoista ja erillisitä hiihtopataljoonista koottu JR 2, joka toimi lukumääräisen ylivoimansa turvin tehokkaasti.  Er.P 17 sitoutui yhä enemmän taisteluihin Onkamon suuntaan toimivien vihollisosastojen kanssa. Näissä molemmin puolin korpisotaan tottuneissa joukoissa suomalaisten taistelutahto oli sitkeämpi. Myös Pyhätunturin suunnalla taisteltiin ajoittain, joskin taistelut olivat lyhytaikaisia. Er.P 17 suoritti iskuosaston hyökkäyksen 28.1. Märkäjärven kylään. Hyökkäyksellä ei kuitenkaan kyetty vihollisdivisioonaa lamauttamaan, mutta lähistöllä olleille tykistön tuliasemille tuotettiin tappioita.

Pääosin ruotsalaisten vapaaehtoisten muodostama Svenska Frivilligkåren (SFK) liitettiin kenttäarmeijaan 20.2.1940 ja se valmistautui ottamaan vastaan rintamavastuun Lapin Ryhmältä. Eversti Arthur Nordenswanin komentama taisteluryhmä, Stridsgruppen SFK, otti rintamavastuun JR 40:ltä Märkäjärvellä 28.2. mennessä. Er.P 17 alistetiin taisteluryhmälle eteläisen sivustan varmistamiseksi. Er.P 17:n komentajana toimi luutnantti Veikko Kiiveri kapteeni Väänäsen sairastuttua. Salmijärvellä reserveinä ollut Os. Roininen siirrettiin Saijalle, missä se vapautti rintamavastuusta Osasto Suorannan. Suunnitelman edellyttämät joukkojen siirrot tapahtuivat vihollisen ilmaylivoiman vuoksi öisin lähes 50 asteeseen kohonneessa arktisessa pakkasessa. Stridsgruppen SFK ryhmittyi suomalaisten asemiin. Taisteluryhmän I pataljoona, jonka komentajana toimi everstiluutnantti Magnus Dyrssen, ryhmittyi panssarintorjuntajoukkueella vahvennettuna Paikanaavan ja Hatajajängän kannakselle, II pataljoona komentajanaan everstiluutnantti V Tamm oli samalla pohjoisen sivusta varmistaen reservinä Nenäkeselkä – Laijeselkä välisessä kurussa valmiina käytettäväksi vastahyökkäykseen Märkäjärven tien suuntaan. 3./II/SFK oli Hatajavaarassa varmistaen eteläistä sivustaa Er.P 17 suuntaan. Pataljoonien pattereista muodostettu patteristo oli asemissa Paikanselän torpan pohjoispuolella.

Er,P 17 tehtävä Taisteluryhmä SFK:lle alistettuna muuttui tämän eteläisen sivustan varmistamiseksi tiedustelunkin jäädessä vähemmälle. Sodan päättyessä pataljoona oli suppeassa ryhmityksessä Kallungissa. Pataljoonan erilliset tukikohdat olivat Sotkan torpalla, Aatsinginhaudassa, Onkamossa ja Selkälässä.

Erillinen pataljoona 17 tappiot Talvisodassa olivat kovat:

• 90 kaatunutta
• 4 kadonnutta
• 162 haavoittunutta

Talvisodan jälkeen Lapin ryhmän esikunta teki Päämajaan esityksen Vapaudenristin (VR) 1. ja 2. luokan Mannerheimristin myöntämiseksi 11 pataljoonan taistelijalle. Yhtäkään ei myönnetty Talvisodan ansioiden perusteella. Tästä joukosta ainoastaan Olli Remes, ritari no 10 sai ristin jatkosodan ansioiden perusteella.

Jatkosodassa pääosa Sallan pataljoonan reserviläisitä sijoitettiin Jalkaväkirykmentti 12 I pataljoonaan (I/JR 12), jonka komentajana toimi Kelsinkäisen taisteluun 10.8.1941 saakka kapteeni Akseli Väänänen.

Rajamiehet siirtyivät rauhanajan palvelukseen kesäkuussa 1940 perustettuun Rajavartiosto 6:n (esikunta Rovaniemellä, komentajana elokuusta alkaen majuri Antti Pennanen) komppanioihin, 1. komppania Joutsijärvellä, 2. komppania Savukoskella ja 3. komppania Petsamossa. 10.6.1941 liikekannallepanossa perustettiin Joutsijärvellä 16. Rajakomppania, Savukoskella 26. Rajakomppania, Petsamossa 36. Rajakomppania ja näiden lisäksi Karhujärvellä 46.Rajakomppania. 16., 26. ja 46. Rajakomppania muodostivat elokuussa 1941 Rajajääkäripatajoona 7. 23.10.1944, kun 1.komppanian (1./RjP 7) päällikkö kapteeni Hugo Sallinen ilmoitti Märkäjärven olevan komppanian hallussa, RjP 7 esikunta oli Kemijärvellä. Pataljoonan komentajana tuolloin (ja lähes koko Jatkosodan ajan) oli majuri Leo Wetterstrand. Wetterstrand toimi luutnanttina Talvisodassa Lapin ryhmän esikunnassa.

Rajajääkäripataljoona 7 muistomerkki paljastettiin 23.10.2024 Sallan Paikanselän muistomerkkialueella.

Tilaisuuden aluksi piti emeritus kirkkoherra Antti Kettunen kenttähartauden. Patsaan paljastivat Sallan kunnanjohtaja Erkki Parkkinen ja Sallan rajavartioaseman päällikkö kapteeni Mika Gros. Molemat pitivät myös väkevän isanmaallisen puheen muistomerkillä. Tapahtuman ohjasi Pasi Purhonen.

Kuvat: Raimo Mikkonen

Paljastustilaisuuden jälkeen nautittiin kakkukahvit Sallan kunnan tarjoamat Sallan Rajakievarissa.

Rajajääkäripataljoona 7 sotatie

Välirauhan aikana Sallan suunnalle oli sijoitettu Rajavartiosto 6 (elokuusta 1940 komentajana majuri Antti Pennanen) kaksi komppaniaa, 1./R6 Joutsijärvellä ja 2./R6 Savukoskella. Kesäkuussa 1941 perustettiin 4./R6 Karhujärvelle. 3./R6 oli sijoitettuna Petsamoon. Vartioasemia oli Oulangassa, Juumassa, Liikasenvaarassa, Hautajärvellä, Selkälässä, Onkamossa, Kelloselässä, Pekelojalla ja Aatsingissa ja Kotalassa, Martilla, Ruuvaojalla, Reutuvaarassa, Ätimysojalla, Tammakkoharjussa ja Karhutunturissa.

Vartiot toimivat joko parakeissa tai hirsikämpissä ja Martin vartio talossa.

Kesäkuussa 1941 Sallaan saapui kaksi saksalaista divisioonaa: SS-D-Nord (tuli Norjasta, poliisikoulutus, komentajana Demelhuber). 169.D tuli Pohjanlahden satamiin (komentajana Dittmar). Divisioona ryhmittyi Kelloselkä – Kotalan alueelle. Operaatio Polarfucs oli saksalaisten antama koodinimi hyökkäyssuunnitelmalle Kantalahteen.

Suomalainen 6.D ryhmittyi Hautajärven – Kuusamon pohjoispuoliselle alueelle. Divisioonaan kuului jalkaväkirykmentit JR 12, JR 33 ja JR 54. I/JR 12 oli sijoitettuna pääosa talvisodan Erillinen Pataljoona 17 reserviläisistä.

Rajakomppaniat siirtyivät sodan ajan kokoonpanoihin. Toiminta keskittyi rajatilanteen tarkkaan seuraamiseen sekä puolustus- ja viivytystaistelulajien harjoitteluun. Vastuu rajanvartioinnista siirtyi Puolustusvoimille 10.6.1941. RVL:n toiminta keskeytyi ja henkilöstö sijoitettiin sodanajan tehtäviin.

1./R6:sta muodostettiin 16.Rajakomppania Joutsijärvellä (päällikkönä kapteeni Martti Keränen). Komppania marssi Märkäjärvelle. 2./R6:sta muodostettiin 26.Rajakomppania Savukoskella. (päällikkönä kapteeni Vilho Seppälä). 4./R6:sta 46.Rajakomppania Karhujärvellä (päällikkönä luutnantti Onni Olkku). Komppania marssi Hautajärvelle.

3./R6:sta muodostettiin 36.Rajakomppania Petsamossa (päällikkönä luutnantti Matti Tiitola)), myöhemmin komppania liitettiin Petsamon Erillisosastoon 3. komppaniaksi (3./Er.Os.P).

Rajakomppaniat alistettiin saksalaisille. Sota Sallan suunnalla alkoi 1.7.1941 klo 14.00 saksalaisten tykistövalmistelulla. JR 12/6.D ylitti valtakunnan rajan rm IV/123 (Etelä- Salla, Niitselyskaira, Saarilehto, sotapolku)

Sallan valtaus suunniteltiin toteutettavaksi kaksipuolisella saarrostuksella. Venäläisillä oli Särkivaarassa kenttälinnoitetut asemat. Saksalasiset hyökkäsivät kokonaisen viikon panssarien, ilmavoimien ja tykistön tukemina. Saksalaiset lyötiin verissä päin takaisin. Mieshukka saksalasilla oli suuri.

26.RajaK hyökkäsi saksalaisen osaston (Tst.Os. Bleyer) mukana ja miehitti Korjan kylän 6.7.1941. 16.RajaK ja 46.rajaK vielä vartioivat rajaa 12.7.1941 saakka.

Saksalaiset valtasivat Sallan 7.7.1941 ja Kairalan 10.7.1941.

12.7.1941 muodostettiin Osasto Keränen (komentajana kapteeni Martti Keränen), johon kuuluivat 16.RajaK ja 26.RajaK. Os. Keränen taisteli Maaseljäntunturin – Aukkisrovan alueella. Täällä kaatui 11 rajajääkäriä. Os. Keränen siirrettiin 10.8. alkaen 6.D:n alaisuuteen Vuorikylän tien varteen, ja sinne myös siirrettiin 46.RajaK.

14.8. muodostettiin Rajajääkäripataljoona Wetterstrand (komentajana kapteeni Leo Wetterstrand), (1.K (16. Rajak), 2.K (26. Rajak) ja 3.K (46.RajaK)). Pataljoona alistettiin JR 33:lle.

Rajajääkäripataljoona hyökkäsi kärjessä 19.8.1941 maastoitse Nurmitunturiin ja siitä edelleen Uulantoivaaraan. Rajajääkäripataljoonaa käytettiin siis rintamataisteluun jalkaväen tapaan. RjP jatkoi vihollisen takaa-ajoon rautatien suunnassa itään. Saksalaiset valtasivat Alakurtin 30.8.41. Sotasaalista saatiin runsaasti: raskasta kalustoa kymmeniä tykkejä, panssarivaunuja, autoja ym. muuta kalustoa.

Alakurtin valtauksen jälkeen Rajajääkäripataljoona W osallistui elo-syyskuun vaihteessa hyökkäykseen Voitajoki-linjalle ja 16.-17.9. Vermanjoki-linjalle. Hyökkäysvaiheen aikana pataljoonasta kaatui 53 sotilasta.

Alkoi asemasota ja RjP siirtyi 6. Divisioonan reserviksi, jossa oli noin kaksi viikkoa.

Rajajääkäripataljoona sai varmistustehtävän syys-lokakuun vaihteessa. Sen tehtävänä oli paljastaa vihollisen hyökkäysaikeet ajoissa, jotta levossa olevat joukot ehtisivät ryhtyä vastatoimenpiteisiin. RjP:n tuli varmistaa laajaa aluetta: Kutujärvi – Suuroiva – Ketkoiva – Kuolajärvi – Kieskistunturi – Oulankajoki – Tuntsajoki. RjP ryhmitti kaksi komppaniaa Alakurtin pohjoispuolelle ja yhden komppanian Vuorijärven itäpuolelle. RjP suojasi sivustoja ja selustaa. Tämä tehtävä oli rajajääkärijoukoille koulutuksen ja varustuksen mukaista käyttöä (maastokelpoinen joukko).

Etuvartiokomppanian (EVK:n) alaisuudessa toimivat kenttävartiot, joiden paikkaa ja vahvuutta vaihdettiin tilanteiden (vihollistilanteen, vuodenaikojen) mukaan. Kv:n välillä suoritettiin varmistuspartiointia. Harvan puolustuksen vaarallinen tehtävä oli yhteyspartiointi kenttävartioiden välillä. Partioiden tehtävänä oli tarkastaa välimaastoa, oliko selustaan soluttautunut vihollisen joukkoja. Puhelinyhteydet olivat kv:sta EVK:aan ja EVK:sta esikuntaan. Partioradiona oli kyynel –sähkötysradio. Kuljetuskalustona erämaassa oli hevoset ja vetoporot.

Varsinaista sissitoimintaa ei juurikaan 0llut johtuen RjP:n tehtävästä.

Vihollinen oli järjestänyt Tuntsajokivarteen pieniä tähystyspaikkoja ja tukikohtia, joista käsin järjestivät iskuja selustaan. Rajana oli Tuntsajoki, jonka eteläpuolelle saapunut vihollisosasto pyrittiin tuhoamaan tai karkottamaan. Alakurtin tien/rautatien suunnassa havaittu vihollisosasto pyrittiin tuhoamaan. Suurien vihollisosastojen, 100-600 miestä, toimintaa pystyttiin häiritsemään. Pienet vihollispartiot katosivat monesti erämaahan.

Myös saksalaisia sotilaita käytettiin kenttävartioissa. Saksalaisten taktiikka oli jäykkä puolustus. Tämä aiheutti heille ”turhia” tappioita. Suomalaisilla taktiikka oli kaikin puolin joustava. Vihollistoiminnan tiedustelu oli raskasta uurastusta. Eräs sotamies oli pitänyt kirjaa talvella 1942-1943 partioinnin yhteydessä kertyneistä hiihtokilometreistä, joita oli yli 2000 km.

EVK 1:ssa oli periaate se, että joukkue oli kuukauden kenttävartiossa ja kaksi viikkoa levossa. Oikeudenmukainen lomajärjestelmä tuki henkistä ja vilkas urheilutoimina ruumiillista kuntoa.

Kenttävartioita ympäröivässä erämaassa rajajääkäreillä oli käytössään hyvät kalavedet ja riistamaat. Kenttävartioissa oli monenlaisia harrastuksia. Tärkein niistä erään jääkärin mukaan oli korttipeli sökö. ”Heikki Soiniemi kertoo: Asuinrakennuksessa alkoi viritä monenlaisia harrastuksia. Tärkein tietysti oli korttipeli sökö. — Päivärahat ja tupakat olivat menneet sökössä jo klo 22:een mennessä, jolloin alkoi oma vartiovuoroni. Kahden tunnin kuluttua minua tuli vaihtamaan kaveri, joka heti sopotti korvaani: kuule Heikki, jos teet vuoroni, niin saat kaksinkertaisen maksun. Puhuessaan kaveri tunki taskuuni neljä satasta. — Kahdelta tuli seuraava mies kiireisin askelin vapauttamaan minua. Hänellä oli jo valmiina neljä satasta. –kuule Heikki, hän aloitti ja veti syvään henkeä. Tiedän, vastasin minä ja otin setelit hänen kädestä ja tungin ne taskuuni. Seuraava vaihtaja olisi halunnut maksaa, mutta tavallisella taksalla. Ehdotin vaihtokauppaa: koska seuraava vuoroni olisi aamukuudesta kahdeksaan, hän hoitaisi sen. — Pääsin vihdoin kahdeksan tuntia kestäneen vartiointini jälkeen rakennuksen lämpimään. Jannen ympärillä jatkoi vielä kaksi miestä keskeytymätöntä sököä. Koska taskussani oli kahdeksan satalappusta, menin peliin mukaan. Hävisin rahani —.

Rajajääkäripataljoona W järjestettiin tammi-helmikuussa 1942 Rajajääkäripataljoona 7:ksi (400 iäkästä rajajääkäriä sai lähteä ja 350 nuorta rajajääkäriä tuli tilalle). Posiolla perustetusta Kev.Os 3:sta siirrettiin nuoremmat ikäluokat RjP 7 ja RjP 7:n vanhemmat siirrettiin ikäluokat Kev.Os 3 osista perustettuun 15. Prikaatin toiseen pataljoonaan (II/15.Pr).

Sivustan suojaustehtävässä kaatui 35 sotilasta. 5.2.1942 vänr. Törmän partio joutui väijytykseen Tuntsajoen Magatian-suvannolla. Väijytyksessä kaatui 8 sotilasta ja yksi jäi vangiksi. 29.3.1942 Järjetönjärven taistelussa kaatui 7 sotilasta. Sallan rintamalla RjP:sta kaatui 88 sotilasta. Tappiot komppanioittain: 2.K=39, 1.K=28, 3.K=13, KKK=6 ja KRHJ=2.

Huhtikuun lopulla 1943 RjP 7 siirrettiin Sotkamoon ja sieltä kesäkuun alussa Aunuksen kannakselle, josta edelleen Uhtualle. Kesäkuussa 1944 RjP 7 siirrettiin Kotajärvelle, jossa se liitettiin Rajajääkäriprikaatiin. RjP 7:lle annettiin viivytystehtävä.

Sotatoimet päättyivät NL:n kesken 5.9.1944. 11.9.1944 saksalaiset alkoivat vetäytyä Sallan rintamalta kohti länttä ja pohjoista. 20.9.1944 RjPr lähti marssille kohti pohjoista tehtävänä internoida kohtaamansa saksalaiset ja järjestää rajanvartiointi itärajalle.

2.K/RjP7 saavutti Kemijärven 18.10.1944. 2.K/RjP7 marssi jatkui Pelkosenniemelle, josta edelleen Savukoskelle ja Kuoskuun, jonne perusti kv:n. 3.K/RjP 7 siirtyi Karhujärvelle, jonne perusti kv:n. 1.K/RjP 7 marssi 21.10.1944 Märkäjärvelle, jonne perusti kv:n

Rajaseutu saatiin valvontaan. NL:n joukoilla ei ollut syytä edetä pitemmälle. NL:n joukkoja oli Onkamossa, Märkäjärvellä ja Saijalla.

Suomalaisten ja saksalaisten kesken ei käyty taisteluita Koillis-Lapissa, sillä saksalaiset olivat poistuneet alueelta noin viikkoa aikaisemmin.

Vastuu rajanvartioinnista RVL:lle siirtyi 1.12.1944.

Rajavartiolaitoksen Perinnepäivät pidettiin 16.8.2023 Rovaniemellä yhteistyössä Rajavartiolaitoksen esikunnan, Lapin Rajavartioston ja Lapin rajavartioston killan järjestelyin ja hienoissa puitteissa. Perinnepäivän eri tapahtumiin osallistui noin 700 henkilöä. Perinnepäivä aloitettiin aamulla Kulttuurikeskus Korundissa.

Tervehdyksen tilaisuuteen toivat Rajavartiolaitoksen päällikkö kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara, Rovaniemen kaupungin edustajana kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto, Lapin rajavartioston komentaja eversti Jarkko Alén ja Lapin rajavartioston killan puheenjohtaja Pasi Purhonen. Tervehdysten jälkeen nautittiin kahvit Korundin kahviossa.

Pääohjelmanumerona voidaan pitää ye-komentaja evp Kari Huhtala kirjoittamaa ja Rajavartiolaitoksen esikunnan julkaiseman kirjaa. Kirjan aiheena sodissa 1939 – 1945 menehtyneet rajamiehet. Museomestari Jani Loijas esitelmöi rajamiehen arjesta 1920- ja 1930 luvuilla. Tilaisuudessa kuultiin ensiesityksenä Einari Vuorelan sanoittama ja musiikkimajuri evp Raine Ampujan säveltämä Lapin rajavartioston marssi. Päivällä osallistuttiin Ivalon Rajajääkärikomppanian valatilaisuuteen Saarenkylän urheilukentällä ja valatilaisuuden jälkeen nautittiin valalounas. Iltajuhla järjestettiin Kulttuurikeskus Korundissa. Iltatilaisuudessa palkittiin ansioituneita rajaperinteen vaalijoita. Rajavartiolaitoksen päällikkö kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara luovutti myöntämänsä raja- ja merivartioristit saajille. Perinneyhdistyksen puheenjohtaja luovutti perinneyhdistyksen hallituksen myöntämät kultaiset ansiomerkit ja vuosikokouksessa kutsutuille, paikalla oleville, kunniajäsenille luovutettiin huomionosoitukseen liittyvät kunniakirjat.  Rajaoltermanni kenraaliluutnantti evp Jaakko Kaukanen piti rajahenkeä nostattavan puheen. Perinnepäivän teema oli Jatkosodan päättymisestä 80 vuotta. Teeman liittyen tutustuttiin 15.8.2024 iltapäivällä Vartiolentolaivueen Rovaniemen tukikohtaan, sodan aikaisiin saksalaisten rakennelmiin ja toimintaan Rovaniemen lentokentän ympäristössä ja saksalaisten hautausmaahan Norvajärvellä. Perinnepäivän tapahtumista on kattava kooste perinneyhdistyksen verkkosivuilla.

Perinnepäivänä palkittiin seuraavat killan jäsenet:

Rajavartioristi
No 144 Tapio Karjalainen

Rajan perinneyhduistyksen kunniajäsen
Ilkka Karonen

Rajan perinneyhdistyksen pöytästandaari
Pasi Purhonen

Rajan perinneyhdistyksen kultainen ansiomerkki
No 80 Rantala Jaakko
No 81 Roivainen Jouni
No 82Ruokanen Pekka

Petsamon Erillisosaston (Er.Os.P) eli Luton miesten ainoa itärajalla oleva taistelupaikka Suomen alueella on Anterin kenttävartio Anterijokivarressa rajavyöhykkeellä n. 600 metriä nykyisestä valtakunnanrajasta länteen.

21.8.2024 Lapin rajavartiosto, Lapin rajavartioston killan ja Luton miesten perinnetoimikunnan edustajat paljastivat Anterin kenttävartion muistolaatan Anterissa kenttävartion raunioilla.

Kuvat: Markku Yli-Kahri

Muistolaatta on rajavyöhykkeellä eikä sinne myönnetä rajavyöhykelupaa matkailijoille.

Luton miesten sotatie

Talvisodan jälkeen Lapin alueella itärajan valvonnasta vastasi Rajavartiosto 6 (R6), jonka kolme komppaniaa oli sijoitettu seuraavasti: 1. komppanian komentopaikka Joutsijärvelle. 2. komppanian komentopaikka Savukoskelle ja 3. komppanian komentopaikka Petsamoon. Rajavartiosto 6 esikunta oli Rovaniemellä ja sen komentajana elokuusta 1940 oli majuri Antti Pennanen.

Petsamon alueelle oli sijoitettu Puolustusvoimien rauhanajan joukoista 12. prikaatin III pataljoona (komentajanaan majuri Into Ahonen), joka koostui pääasiassa varusmiehistä. 28.2.1941 maavoimien rauhanajan kokoonpanon vakinaistamisessa lakkautettiin kaikkien prikaatien III pataljoonat. 12. prikaatin osalta tehtiin poikkeus. 29.3.1941Puolustusvoimien Pääesikunta ilmoitti V armeijakunnan esikunnalle, että V AK:n rauhanaikaiseen kokoonpanoon katsotaan kuuluvan ylimääräisenä joukko-osastona Petsamon Erillisosasto.

V AKE antoi 17.4.1941 varsinaisen käskyn, jonka mukaan Petsamon Erillisosasto (Er.Os.P) oli perustettava 1.5.2024, runkona samalla päivämäärällä hajotettava III/12.Pr. Tarpeellinen lisämiehistö siirrettiin 12. Pr muista yksiköistä, jotta erillisosasto saatiin määrävahvuiseksi.

Erillisosaston rauhanaikainen sijoitus oli: esikunta ja pääjoukko Ivalossa, osa Petsamossa Yläluostarilla. Erillisosaston komentajaksi määrättiin majuri Into Ahonen, joka oli syksystä 1940 lähtien toiminut III/12.Pr komentajana.

8.6.1941 määrättiin majuri Antti Pennanen Petsamon Erillisosaston komentajaksi. Samalla peruttiin aikaisempi lkp määräys Pennasen määräämisestä Sissipataljoona 3:n komentajaksi. Seuravana päivänä 9.6.1941 Pennanen otti komentajan tehtävät Ahoselta.

10.6.1941 alkoi rajajoukkojen muodostaminen sodan ajan vahvuuteen kutsumalla reserviläisiä palvelukseen. Rajavartiosto 6:n 3:sta komppaniasta perustettiin 36. rajakomppania. (Rajakomppania nimitystä alettiin käyttää yleisesti, vaikka Mannerheim oli talvisodan jälkeisessä päiväkäskyssään määrännyt rajajoukot rajajääkärijoukoiksi).

Erillisosasto Petsamon perustamispaikka oli Ivalon leirialueella. Kesäkuun puoleen väliin mennessä Petsamon Erillisosasto oli täydessä sodanajan määrävahvuudessaan, noin 1400 miestä. Osa reserviläisistä koottiin Inarin ja Utsjoen kuntien alueelta. Siihen kuului metsätyömiehiä, Ivalojoen ja Lemmenjoen kullankaivajia, poromiehiä, saamelaisia ja kolttia. Myös ns. kulkuspoikia. Miehiä, jotka eivät olleet kotoisin mistään. He kelpasivat hyvin Pennasen joukkoihin. Kaukanakin syntyneitä miehiä kuului erillisosastoon. Mm. vänrikki Reino Pyykkönen s. Pensylvania, luutnantti Kullervo Wallenius s. New York, sotamies Olavi Leppikangas keskilännestä, alikersantti Vilho Nurmimäki s. Kentucky. Kersantti. Eino Ronkanen s. Leningrad ja vänrikki Paavo von Pändy s. Unkarissa.

Erillisosastoon kuuluivat seuraavat yksiköt:

Esikuntakomppania                                       päällikkö        luutnantti Simo Nummi
1.Komppania                                                   päällikkö        luutnantti Kalle Heiskanen
2.Komppania                                                   päällikkö        Luutnantti Kauko Ainela
36.Rajakomppania                                         päällikkö         kapteeni Matti Tiitola
Konekiväärikomppania                                 päällikkö        luutnantti Esko Paavola
Kranaatinheitinkomppania                          päällikkö        luutnantti Eugen Autere
Panssarintorjuntaosasto (37K36)               päällikkö        luutnantti Reino Linnala
Moottoroitu kenttätykistöpatteri (76RK27) päällikkö      luutnantti Keijo Tähtelä
Autojoukkue                                                     johtaja            luutnantti Sulo Lintula

15.6. 1941 antoi ylipäällikkö Mannerheim käskyn III Armeijakunnan (rauhanajan V AK, komentajanaan kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo) alistamisesta Saksan Norjan armeijalle, jolloin alueella olevat suomalaiset joukot, myös Petsamon Erillisosasto siirtyivät saksalaiskomentoon.

Petsamon Erillisosaston tehtäväksi tuli edetä Raja-Joosepista Luttojoen suunnassa vain niin pitkälle, kuin sen huoltaminen sallii. Osaston oli, tiedustelun ohella, estettävä neuvostojoukkojen hyökkäykset Luttojoen suunnassa Suomen puolelle. Rintamavastuu alkoi n. 40 km Lutosta pohjoiseen Ruosjärvi Huutojärvi tasalta ja loppui etelässä Korvatunturin tasalta. Rintamavastuuta oli noin 120 km.

18.6. osa erillisosastoa (Moottoroitu kenttätykistöpatteri ja panssarintorjuntaosasto) lähti tavoitteena Liinahamarin satama. Ne siirrettiin toimimaan 36 RajaK:n kanssa Petsamon vuonon alueelle varmistustehtäviin.

Kesäkuun 24 päivän aikana siirtyi pääosa erillisosastoa Raja-Joosepin kautta Luttojoen pohjoisrantaa myötäillen kohti valtakunnan rajaa. Luttojoessa kulkivat kymmenissä veneissä muona ja ampumatarvikkeet sekä majoitusvälineet taitavien venemiesten ohjaamina. Silti monet kuormat saivat Luton kasteen.

Petsamon suunnalla sotatoimet alkoivat 29.6. aamuyöllä hyökkäyksellä Kalastajasaarennon ja Titofkan suuntaan. Kärkenä oli XIV Armeijakunnan 2.Vuoristodivisioona ja 3. vuoristodivisioona.

Petsamon rajanvartioinnista vastannut 36.RajaK vahvistettiin reserviläisillä ja komppania rakensi aluksi siltaa Petsamojoen yli. Kun komppaniaan liitettiin Ivalosta tulleet Moottoroitu patteri/Er.Os.P ja Panssarintorjuntaosasto./Er.Os.P sekä Hanhikoskella (Kemijärvellä) perustettu komppania, päällikkönä luutnantti Reino Tuuri; oli taisteluosasto Tiitola/Er.Os.P täydessä vahvuudessa. Kapteeni Tiitolalla oli johdettavana pataljoonaa vastaava joukko.

Osasto sai tehtäväksi torjua Neuvostoliiton hyökkäykset kenttävartioiden korkeudella ja varmistaa Liinahamarin satama mahdollisia maihinnousuyrityksiä vastaan. Os. Tiitolan joukot toimivat lisäksi Parkkinassa, Ylä-luostarilla, Mustatunturissa, Ristitunturissa, Peuravuonossa, Nurmensätissä, Paitahaminassa, Verkkokalliossa, Titofkassa, Piksujeffissä, Majakkaniemessä ja Kalastaja-saarennossa.

Taisteluosasto Tiitolan miehet saivat kokea ja nähdä suurvallan ilmavoimien rajut pommitukset, raskaiden tykkien jylyn ja laivatykkien pahaa enteilevät leimahdukset. Sitä millaista oli taistelut Petsamon rannoilla ja tuntureilla kuvaa 36. rajajääkärikomppanian taistelut Mustatunturissa: Sinne tultuaan komppania joutui – parin rauhallisen päivän jälkeen – koviin torjuntataisteluihin turpeista ja kivistä tehdyissä kehnoissa asemissa. Majoitukseen oli käytössä vain suojattomat teltat. Asemat olivat käsikranaatin heittomatkan etäisyydellä vihollisen asemista. Taisteluista kehittyi kovia lähitaisteluja, joiden aikana rajajääkärit joutuivat käyttämään kivääriaseiden lisäksi käsikranaatteja. Syyskuun 24.-30. päiväien aikana vihollisen hyökkäykset torjuttiin neljä kertaa. Käsikranaatteja kului tuolloin 1500 kpl. Kaikki Os.Tiitola/Er.Os.P:n miehet eivät palanneet vaan kaatuivat isänmaan tuntureille ja Jäämeren kauniille rannoille.

Petsamon ja Kalastajasaarennon taistelut muuttuivat, kun saksalaisten hyökkäys pysähtyi Litsajoen tasalle.

Kesäkuun 29 päivänä olivat Er.Os.P:n yksiköt koossa Lounakoskella. Klo 11.05 ensimmäiset yksiköt ylittivät rajan Akkajoella.

30.6. saatiin tulikosketus viholliseen. Antti Pennasen joukkojen tehtävä oli suojata Petsamon kautta hyökkäävän saksalaisen AK:n oikea sivusta.

Erämaasota oli julmaa, se vaati kovaa kuntoa ja hermojen hallintaa. Vihollinen oli myös ilmatilassa aktiivinen. Rata- ja J-16 hävittäjät ampuivat jopa yksittäisiä miehiä heitä nähdessään. Miehiä kuoli ja haavoittui sekä katosi. Helppoa ei ollut haavoittuneiden huolto, vaikka osastolla oli mukana saksalainen radioryhmä, joka pystyi tilaamaan, tilanteen niin vaatiessa, kevyt lentokone vaikeammin haavoittuneiden noutoa varten. Koneet eivät tosin aina lentäneet eri syistä johtuen. Mm. venekuljetuksella tuotiin 5.7. Nuortijärven Kalastajaniemen taistelussa haavoittuneet ltn Ainela ja vänr. Jokelan Ivalon sotasairaalaan.

Paikat Nuortijärven Kalastajaniemi (-13), Ristikenttä, Luttokylä (-9+4), Annoma- ja Akkajoki sekä Nokikukkula (-7) tulivat tutuiksi sodan ensimmäisinä kuukausina. Komentaja Antti Pennanen haavoittui Luttokylässä 25.7. Väliaikaiseksi komentajaksi määrättiin maj. A.O.Väänänen 12. prikaatista.

Osasto Tiitola siirrettiin Er.Os.P:n yhteyteen Lutolle. Er.Os.P:n taisteluteho koheni täten melkoisessti.

Er.Os.P:n komentopaikka oli jouluna 1941 Suonikylässä ja kenttävartiot Könkäällä, Atslemissa ja muita kenttävartioita rakennettiin valtakunnan rajan suuntaisesti.

Vuosi vaihtui ja alkoi sotavuosi 1942. Tammikuun 7 päivänä oli pakkasta -37 astetta.

Huhtikuussa 1942 siirtyi Er.Os.P:n komentopaikka Luton varteen Atslemjärven hiekkaisille kankaille. Paikka sijaitsi 18 km Luttojoen ja valtakunnan rajalinjan yhtymäkohdasta länsilounaaseen. Atslemiin rakennettiin useita rakennuksia, mm. esikunta, sotilaskoti, talleja, varastoja, aliupseeritalo, sauna ja komppanioiden tarvitsemat korsut ja kaivot. Vielä tänä päivänäkin alueen rakennettu tiestö ja em. rakennusten pohjat ovat näkyvillä.

1.8.1942 kenttävartiot sijaitsivat seuraavasti:

Jaurujoki kv1, Ylä-Soikkijärvi kv2, Vuonnijärvi kv3, Kiepnesjärvi kv4, Korkjärvi kv5, Köngäs kv6, Tsuhdasvaara kv7, Atslem kv8, Lounakoski kv9, Kukkesjärvi kv10, Suonikylä kv11, Addarvaara kv12, Kukkesloubbaljärvi kv13 ja Ala-Akkajärvi kv14.

Yksiköt eivät olleet koossa täysivahvuisina, sillä ne miehittivät kenttävartiot ja vastasivat partiotoiminnasta vastuualueellaan. Taistelut olivatkin partiotaisteluja. (Joskin koko osaston koottujakin taisteluita oli niin talvella kuin kesällä).

Tien tekoa jatkettiin taistelutilanteen salliessa Raja-Joosepista itään kohti Atslemia. Juhannusjuhla vietettiin Atslemissa 23.6.1942.  Heinäkuussa saapui upseeritäydennys: kokelaat Rundberg, Turunen ja Vuorio.

Lokakuussa komentaja haavoittui reiteen vihollisen väijytyksessä Tsingalasjoen itärinteessä.  Mutta palasi 1,5 kk myöhemmin jälleen rintamalle.

Vuosi vaihtui 1943 kovan pakkasen vallitessa. Er.Os.P:n vahvuus oli syyskuussa 1224 miestä ja 19 lottaa. Saksalaiskenraalit Dietl ja Ross vierailivat Atslemissa.

Osaston huolto kulki yhä paremmin tien edetessä Raja-Joosepista itään. Könkäällä oli komppanian suuruinen tukikohta tarpeellisine rakennelmineen. Syyskuussa komentaja saapui kuorma-autolla Könkäältä Atslemiin, joten tieurakka oli valmis. Raja-Joosepin asuinkentän naapurina oli osaston elintarvikkeiden jakopaikka ja kenttävartio. Tästä lähtivät puhelinlinjat Könkäälle, Atslemiin ja Suonikylään. Raja-Joosepin rajavartioaseman itäpuolella (1km) oli huoltotukikohta. Lisäksi maantien varressa oli Torko-ojalla miinavarasto ja Luton varressa tarpeellisia välivarastoja.

Vuosi 1944 alkoi hiljaisella lumisateella.

Heti vuoden vaihteessa hävittäjäpartio tulitti Atslemia, jolloin lotta Hilda Sormunen kaatui. Hävittäjät siirtyivät tulittamaan Könkään tukikohtaa, jolloin kers. Eero Mäntynen kaaatui.

Kesäkuussa Antti Pennanen ylennettiin everstiksi.

Osastosta lähetettiin myös kaukopartioita selvittämään vihollisen aikeita ja häiritsemään vihollisen toimintaa. Ltn Aura johti kaukopartion 27.7 – 9.8. Patunaan ja Ristikenttään. Partio sai vankeja ja arvokasta tietoa. Partion meno- ja paluureitti eivät olleet samat väijytysten välttämiseksi.

Tilanne muuttui. Suomi tunnusteli aselepoa Neuvostoliiton kanssa. Saksalainen majuri Selb saapui Atslemiin neuvottelemaan Er.Os. P:n asemien luovuttamisesta.

Erillisosasto Petsamo irtaantui hyvässä järjestyksessä Luton rintamalta. Sen yksiköt ja kenttävartiot luovuttivat asemansa saksalaisille ohjesäännöstä lipsumatta.

Petsamon puolustajat menettivät ainakin 174 miestä joko kaatuneina tai kadonneina. 11 heistä palasi sotavankeudesta Suomeen. Se oli kova hinta, Er.Os.P kesti ja piti asemansa koko sodan ajan ylivoimaa vastaan.

Luton Miesten taistelu mahdollisti siviiliväestön elämän kotiseuduillaan sodan aikana Luton laajoissa erämaissa, Paatsjoen varsilla, Sarmitunturin ja Kurupään mailla ja Saariselän etätunturien kätköissä.

Uusi vaihe ja kohti vielä yhtä sotaa.

Er.Os.P siirtyi Päämajan eri käskyllä Kemin kaupunkiin ja sai tehtäväksi suojata Kemin alueen eri tuotantolaitoksia mm. kahta massatehdasta. Taistelut saksalaisia vastaan alkoivat syyskuun lopulla. Luton Miehet olivat nyt aivan uudessa myllerryksessä mukana. Ei ollut enää suojana laajaa Luton erämaata, vaan Kemin Karihaaran aukeat peltoalueet. Osasto koki kahden vuorokauden aikana Karihaaran taisteluissa raskaat menetykset. Kaatuneina 52, kadonneina 8, haavoittuneena 110, joista 80 miestä evakuoitiin iltayössä Röyttään.

Er.Os.P seurasi vielä vetäytyviä saksalaisia pohjoiseen: Rovaniemi – Meltaus – Sodankylä – Poikela. Poikelassa osasto sai 3.11. -44 kotiuttamiskäskyn. Marssi taksisin Kemiin, sieltä laivalla Ykspihlajaan ja kotiutettiin Kälviällä 17-23. 1944.

Luton Miehet tekivät tinkimättä sen mikä heille oli määrätty!

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö palkitsi 6.12.2023 Luton miesten perinnetoimikunnan puheenjohtajan Pekka Jokelan 4. lk Vapaudenristillä.

Pekka Jokela on myös Raja- ja merivartiojoukkojen perinneyhdistyksen hallituksen ja Lapin rajavartioston killan jäsen.

Onnittelut Pekalle arvokkaasta huomionosoituksesta!

Rajan perinnepäivä 18.8.2023 Suomussalmella

Rajavartiolaitoksen päällikkö palkitsi erityisistä ansioista perinnetyössä kolme kiltamme jäsentä Rajavartioristillä; Olavi Akkanen Ivalosta, Rainer Hiuspää ja Eero Sirkka Rovaniemeltä.

Rainer Hiuspää ja Eero Sirkka vastaanottivat huomionosoitukset Rajavartiolaitoksen päälliköltä kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaaralta Suomussalmella 18.8.2023 rajan perinnepäivän iltajuhlassa.

Olavi Akkanen vastaanotti Rajavartiolaitoksen päällikön myöntämän Rajavartioristin Lapin rajavartioston komentajalta eversti Jarkko Alenilta Raja-Joosepin kentässä Luton miesten perinnepäivän tapahtumassa 18.8.2023. Luton miesten perinnepäivän tapahtuma oli myös rajan perinnepäivän tapahtuma Lapin rajavartiostossa. Kuvassa Olavi Akkanen kertoo Luton miesten historiasta Ivalon rajajääkärikomppanian varusmiehille ja Inari peruskoulun 9. luokkalaisille.

Karihaaran taistelun muistopäivä 7.10.2023

Kuvassa vasemmalla seppeleen laskijoina Veitsiluodon reserviupseerit, oikealla Erillisosasto Petsamon eli Luton miesten Karihaaran taistelussa kaatuneiden Sankarivainajien muistotaulu Kemiyhtiön entisen pääkonttorirakennuksen seinässä.

Lapin rajavartioston kilta ry 60 vuotta   

Kiltamme juhli 60 vuotista taivalta 7.10.2023 Kemissä Karihaaran taistelun muistopäivänä yhdessä Luton miesten omaisten ja Luton miesten perinnetoimikunnan kanssa. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan myös Raja- ja merivartiojoukkojen perinneyhdistyksen puheenjohtaja eversti evp Tero Kaakinen. Luton miesten tervehdyksen tilaisuuteen toi Luton miesten perinnetoimikunnan puheenjohtaja Pekka Jokela.

Kuvissa vasemalla Tero Kaakinen, oikealla Pekka Jokela.

Juhlaesitelmän killan taipaleesta piti Ilkka Karonen.

Tilaisuudessa luovutettiin kolme Raja- ja merivartiojoukkojen perinneyhdistyksen hallituksen myöntämää ansiomerkkiä ansioituneille toimijoille. Raja- ja merivartiojoukkojen perinneyhdistyksen kultaisella ansiomerkillä palkittiin Vesa Alppiranta Kemijärveltä ja Raimo Oja Rovaniemeltä sekä Raja- ja merivartiojoukkojen perinneyhdistyksen hopeisella ansiomerkillä Maarit Huovinen Rovaniemeltä.

Kuvassa yllä vasemalta Raimo Oja, Maarit Huovinen, Tero Kaakinen ja Pasi Purhonen. Vesa Alppiranta oli estynyt osallistumaan tilaisuuteen.

Lauantaina 12.5.2022 saatoimme kiltaveljen kapteeni evp Olavi Paasivirran viimeiselle matkalle. Siunaustilaisuus Viirinkankaan kappelissa Rovaniemellä.

Olavi nuorena rajamiehenä Tuntsalla.