Rajajääkäripataljoona 7 muistomerkki paljastettiin 23.10.2024 Sallan Paikanselän muistomerkkialueella.

Tilaisuuden aluksi piti emeritus kirkkoherra Antti Kettunen kenttähartauden. Patsaan paljastivat Sallan kunnanjohtaja Erkki Parkkinen ja Sallan rajavartioaseman päällikkö kapteeni Mika Gros. Molemat pitivät myös väkevän isanmaallisen puheen muistomerkillä. Tapahtuman ohjasi Pasi Purhonen.

 

 

Kuvat: Raimo Mikkonen

Paljastustilaisuuden jälkeen nautittiin kakkukahvit Sallan kunnan tarjoamat Sallan Rajakievarissa.

 

Rajajääkäripataljoona 7 sotatie

Välirauhan aikana Sallan suunnalle oli sijoitettu Rajavartiosto 6 (elokuusta 1940 komentajana majuri Antti Pennanen) kaksi komppaniaa, 1./R6 Joutsijärvellä ja 2./R6 Savukoskella. Kesäkuussa 1941 perustettiin 4./R6 Karhujärvelle. 3./R6 oli sijoitettuna Petsamoon. Vartioasemia oli Oulangassa, Juumassa, Liikasenvaarassa, Hautajärvellä, Selkälässä, Onkamossa, Kelloselässä, Pekelojalla ja Aatsingissa ja Kotalassa, Martilla, Ruuvaojalla, Reutuvaarassa, Ätimysojalla, Tammakkoharjussa ja Karhutunturissa.

Vartiot toimivat joko parakeissa tai hirsikämpissä ja Martin vartio talossa.

Kesäkuussa 1941 Sallaan saapui kaksi saksalaista divisioonaa: SS-D-Nord (tuli Norjasta, poliisikoulutus, komentajana Demelhuber). 169.D tuli Pohjanlahden satamiin (komentajana Dittmar). Divisioona ryhmittyi Kelloselkä – Kotalan alueelle. Operaatio Polarfucs oli saksalaisten antama koodinimi hyökkäyssuunnitelmalle Kantalahteen.

Suomalainen 6.D ryhmittyi Hautajärven – Kuusamon pohjoispuoliselle alueelle. Divisioonaan kuului jalkaväkirykmentit JR 12, JR 33 ja JR 54. I/JR 12 oli sijoitettuna pääosa talvisodan Erillinen Pataljoona 17 reserviläisistä.

Rajakomppaniat siirtyivät sodan ajan kokoonpanoihin. Toiminta keskittyi rajatilanteen tarkkaan seuraamiseen sekä puolustus- ja viivytystaistelulajien harjoitteluun. Vastuu rajanvartioinnista siirtyi Puolustusvoimille 10.6.1941. RVL:n toiminta keskeytyi ja henkilöstö sijoitettiin sodanajan tehtäviin.

1./R6:sta muodostettiin 16.Rajakomppania Joutsijärvellä (päällikkönä kapteeni Martti Keränen). Komppania marssi Märkäjärvelle. 2./R6:sta muodostettiin 26.Rajakomppania Savukoskella. (päällikkönä kapteeni Vilho Seppälä). 4./R6:sta 46.Rajakomppania Karhujärvellä (päällikkönä luutnantti Onni Olkku). Komppania marssi Hautajärvelle.

3./R6:sta muodostettiin 36.Rajakomppania Petsamossa (päällikkönä luutnantti Matti Tiitola)), myöhemmin komppania liitettiin Petsamon Erillisosastoon 3. komppaniaksi (3./Er.Os.P).

Rajakomppaniat alistettiin saksalaisille. Sota Sallan suunnalla alkoi 1.7.1941 klo 14.00 saksalaisten tykistövalmistelulla. JR 12/6.D ylitti valtakunnan rajan rm IV/123 (Etelä- Salla, Niitselyskaira, Saarilehto, sotapolku)

Sallan valtaus suunniteltiin toteutettavaksi kaksipuolisella saarrostuksella. Venäläisillä oli Särkivaarassa kenttälinnoitetut asemat. Saksalasiset hyökkäsivät kokonaisen viikon panssarien, ilmavoimien ja tykistön tukemina. Saksalaiset lyötiin verissä päin takaisin. Mieshukka saksalasilla oli suuri.

26.RajaK hyökkäsi saksalaisen osaston (Tst.Os. Bleyer) mukana ja miehitti Korjan kylän 6.7.1941. 16.RajaK ja 46.rajaK vielä vartioivat rajaa 12.7.1941 saakka.

Saksalaiset valtasivat Sallan 7.7.1941 ja Kairalan 10.7.1941.

12.7.1941 muodostettiin Osasto Keränen (komentajana kapteeni Martti Keränen), johon kuuluivat 16.RajaK ja 26.RajaK. Os. Keränen taisteli Maaseljäntunturin – Aukkisrovan alueella. Täällä kaatui 11 rajajääkäriä. Os. Keränen siirrettiin 10.8. alkaen 6.D:n alaisuuteen Vuorikylän tien varteen, ja sinne myös siirrettiin 46.RajaK.

14.8. muodostettiin Rajajääkäripataljoona Wetterstrand (komentajana kapteeni Leo Wetterstrand), (1.K (16. Rajak), 2.K (26. Rajak) ja 3.K (46.RajaK)). Pataljoona alistettiin JR 33:lle.

Rajajääkäripataljoona hyökkäsi kärjessä 19.8.1941 maastoitse Nurmitunturiin ja siitä edelleen Uulantoivaaraan. Rajajääkäripataljoonaa käytettiin siis rintamataisteluun jalkaväen tapaan. RjP jatkoi vihollisen takaa-ajoon rautatien suunnassa itään. Saksalaiset valtasivat Alakurtin 30.8.41. Sotasaalista saatiin runsaasti: raskasta kalustoa kymmeniä tykkejä, panssarivaunuja, autoja ym. muuta kalustoa.

Alakurtin valtauksen jälkeen Rajajääkäripataljoona W osallistui elo-syyskuun vaihteessa hyökkäykseen Voitajoki-linjalle ja 16.-17.9. Vermanjoki-linjalle. Hyökkäysvaiheen aikana pataljoonasta kaatui 53 sotilasta.

Alkoi asemasota ja RjP siirtyi 6. Divisioonan reserviksi, jossa oli noin kaksi viikkoa.

Rajajääkäripataljoona sai varmistustehtävän syys-lokakuun vaihteessa. Sen tehtävänä oli paljastaa vihollisen hyökkäysaikeet ajoissa, jotta levossa olevat joukot ehtisivät ryhtyä vastatoimenpiteisiin. RjP:n tuli varmistaa laajaa aluetta: Kutujärvi – Suuroiva – Ketkoiva – Kuolajärvi – Kieskistunturi – Oulankajoki – Tuntsajoki. RjP ryhmitti kaksi komppaniaa Alakurtin pohjoispuolelle ja yhden komppanian Vuorijärven itäpuolelle. RjP suojasi sivustoja ja selustaa. Tämä tehtävä oli rajajääkärijoukoille koulutuksen ja varustuksen mukaista käyttöä (maastokelpoinen joukko).

Etuvartiokomppanian (EVK:n) alaisuudessa toimivat kenttävartiot, joiden paikkaa ja vahvuutta vaihdettiin tilanteiden (vihollistilanteen, vuodenaikojen) mukaan. Kv:n välillä suoritettiin varmistuspartiointia. Harvan puolustuksen vaarallinen tehtävä oli yhteyspartiointi kenttävartioiden välillä. Partioiden tehtävänä oli tarkastaa välimaastoa, oliko selustaan soluttautunut vihollisen joukkoja. Puhelinyhteydet olivat kv:sta EVK:aan ja EVK:sta esikuntaan. Partioradiona oli kyynel –sähkötysradio. Kuljetuskalustona erämaassa oli hevoset ja vetoporot.

Varsinaista sissitoimintaa ei juurikaan 0llut johtuen RjP:n tehtävästä.

Vihollinen oli järjestänyt Tuntsajokivarteen pieniä tähystyspaikkoja ja tukikohtia, joista käsin järjestivät iskuja selustaan. Rajana oli Tuntsajoki, jonka eteläpuolelle saapunut vihollisosasto pyrittiin tuhoamaan tai karkottamaan. Alakurtin tien/rautatien suunnassa havaittu vihollisosasto pyrittiin tuhoamaan. Suurien vihollisosastojen, 100-600 miestä, toimintaa pystyttiin häiritsemään. Pienet vihollispartiot katosivat monesti erämaahan.

Myös saksalaisia sotilaita käytettiin kenttävartioissa. Saksalaisten taktiikka oli jäykkä puolustus. Tämä aiheutti heille ”turhia” tappioita. Suomalaisilla taktiikka oli kaikin puolin joustava. Vihollistoiminnan tiedustelu oli raskasta uurastusta. Eräs sotamies oli pitänyt kirjaa talvella 1942-1943 partioinnin yhteydessä kertyneistä hiihtokilometreistä, joita oli yli 2000 km.

EVK 1:ssa oli periaate se, että joukkue oli kuukauden kenttävartiossa ja kaksi viikkoa levossa. Oikeudenmukainen lomajärjestelmä tuki henkistä ja vilkas urheilutoimina ruumiillista kuntoa.

Kenttävartioita ympäröivässä erämaassa rajajääkäreillä oli käytössään hyvät kalavedet ja riistamaat. Kenttävartioissa oli monenlaisia harrastuksia. Tärkein niistä erään jääkärin mukaan oli korttipeli sökö. ”Heikki Soiniemi kertoo: Asuinrakennuksessa alkoi viritä monenlaisia harrastuksia. Tärkein tietysti oli korttipeli sökö. — Päivärahat ja tupakat olivat menneet sökössä jo klo 22:een mennessä, jolloin alkoi oma vartiovuoroni. Kahden tunnin kuluttua minua tuli vaihtamaan kaveri, joka heti sopotti korvaani: kuule Heikki, jos teet vuoroni, niin saat kaksinkertaisen maksun. Puhuessaan kaveri tunki taskuuni neljä satasta. — Kahdelta tuli seuraava mies kiireisin askelin vapauttamaan minua. Hänellä oli jo valmiina neljä satasta. –kuule Heikki, hän aloitti ja veti syvään henkeä. Tiedän, vastasin minä ja otin setelit hänen kädestä ja tungin ne taskuuni. Seuraava vaihtaja olisi halunnut maksaa, mutta tavallisella taksalla. Ehdotin vaihtokauppaa: koska seuraava vuoroni olisi aamukuudesta kahdeksaan, hän hoitaisi sen. — Pääsin vihdoin kahdeksan tuntia kestäneen vartiointini jälkeen rakennuksen lämpimään. Jannen ympärillä jatkoi vielä kaksi miestä keskeytymätöntä sököä. Koska taskussani oli kahdeksan satalappusta, menin peliin mukaan. Hävisin rahani —.

Rajajääkäripataljoona W järjestettiin tammi-helmikuussa 1942 Rajajääkäripataljoona 7:ksi (400 iäkästä rajajääkäriä sai lähteä ja 350 nuorta rajajääkäriä tuli tilalle). Posiolla perustetusta Kev.Os 3:sta siirrettiin nuoremmat ikäluokat RjP 7 ja RjP 7:n vanhemmat siirrettiin ikäluokat Kev.Os 3 osista perustettuun 15. Prikaatin toiseen pataljoonaan (II/15.Pr).

Sivustan suojaustehtävässä kaatui 35 sotilasta. 5.2.1942 vänr. Törmän partio joutui väijytykseen Tuntsajoen Magatian-suvannolla. Väijytyksessä kaatui 8 sotilasta ja yksi jäi vangiksi. 29.3.1942 Järjetönjärven taistelussa kaatui 7 sotilasta. Sallan rintamalla RjP:sta kaatui 88 sotilasta. Tappiot komppanioittain: 2.K=39, 1.K=28, 3.K=13, KKK=6 ja KRHJ=2.

Huhtikuun lopulla 1943 RjP 7 siirrettiin Sotkamoon ja sieltä kesäkuun alussa Aunuksen kannakselle, josta edelleen Uhtualle. Kesäkuussa 1944 RjP 7 siirrettiin Kotajärvelle, jossa se liitettiin Rajajääkäriprikaatiin. RjP 7:lle annettiin viivytystehtävä.

Sotatoimet päättyivät NL:n kesken 5.9.1944. 11.9.1944 saksalaiset alkoivat vetäytyä Sallan rintamalta kohti länttä ja pohjoista. 20.9.1944 RjPr lähti marssille kohti pohjoista tehtävänä internoida kohtaamansa saksalaiset ja järjestää rajanvartiointi itärajalle.

2.K/RjP7 saavutti Kemijärven 18.10.1944. 2.K/RjP7 marssi jatkui Pelkosenniemelle, josta edelleen Savukoskelle ja Kuoskuun, jonne perusti kv:n. 3.K/RjP 7 siirtyi Karhujärvelle, jonne perusti kv:n. 1.K/RjP 7 marssi 21.10.1944 Märkäjärvelle, jonne perusti kv:n

Rajaseutu saatiin valvontaan. NL:n joukoilla ei ollut syytä edetä pitemmälle. NL:n joukkoja oli Onkamossa, Märkäjärvellä ja Saijalla.

Suomalaisten ja saksalaisten kesken ei käyty taisteluita Koillis-Lapissa, sillä saksalaiset olivat poistuneet alueelta noin viikkoa aikaisemmin.

Vastuu rajanvartioinnista RVL:lle siirtyi 1.12.1944.