Petsamon Erillisosaston (Er.Os.P) eli Luton miesten ainoa itärajalla oleva taistelupaikka Suomen alueella on Anterin kenttävartio Anterijokivarressa rajavyöhykkeellä n. 600 metriä nykyisestä valtakunnanrajasta länteen.

21.8.2024 Lapin rajavartiosto, Lapin rajavartioston killan ja Luton miesten perinnetoimikunnan edustajat paljastivat Anterin kenttävartion muistolaatan Anterissa kenttävartion raunioilla.

Kuvat: Markku Yli-Kahri

Muistolaatta on rajavyöhykkeellä eikä sinne myönnetä rajavyöhykelupaa matkailijoille.

Luton miesten sotatie

Talvisodan jälkeen Lapin alueella itärajan valvonnasta vastasi Rajavartiosto 6 (R6), jonka kolme komppaniaa oli sijoitettu seuraavasti: 1. komppanian komentopaikka Joutsijärvelle. 2. komppanian komentopaikka Savukoskelle ja 3. komppanian komentopaikka Petsamoon. Rajavartiosto 6 esikunta oli Rovaniemellä ja sen komentajana elokuusta 1940 oli majuri Antti Pennanen.

Petsamon alueelle oli sijoitettu Puolustusvoimien rauhanajan joukoista 12. prikaatin III pataljoona (komentajanaan majuri Into Ahonen), joka koostui pääasiassa varusmiehistä. 28.2.1941 maavoimien rauhanajan kokoonpanon vakinaistamisessa lakkautettiin kaikkien prikaatien III pataljoonat. 12. prikaatin osalta tehtiin poikkeus. 29.3.1941Puolustusvoimien Pääesikunta ilmoitti V armeijakunnan esikunnalle, että V AK:n rauhanaikaiseen kokoonpanoon katsotaan kuuluvan ylimääräisenä joukko-osastona Petsamon Erillisosasto.

V AKE antoi 17.4.1941 varsinaisen käskyn, jonka mukaan Petsamon Erillisosasto (Er.Os.P) oli perustettava 1.5.2024, runkona samalla päivämäärällä hajotettava III/12.Pr. Tarpeellinen lisämiehistö siirrettiin 12. Pr muista yksiköistä, jotta erillisosasto saatiin määrävahvuiseksi.

Erillisosaston rauhanaikainen sijoitus oli: esikunta ja pääjoukko Ivalossa, osa Petsamossa Yläluostarilla. Erillisosaston komentajaksi määrättiin majuri Into Ahonen, joka oli syksystä 1940 lähtien toiminut III/12.Pr komentajana.

8.6.1941 määrättiin majuri Antti Pennanen Petsamon Erillisosaston komentajaksi. Samalla peruttiin aikaisempi lkp määräys Pennasen määräämisestä Sissipataljoona 3:n komentajaksi. Seuravana päivänä 9.6.1941 Pennanen otti komentajan tehtävät Ahoselta.

10.6.1941 alkoi rajajoukkojen muodostaminen sodan ajan vahvuuteen kutsumalla reserviläisiä palvelukseen. Rajavartiosto 6:n 3:sta komppaniasta perustettiin 36. rajakomppania. (Rajakomppania nimitystä alettiin käyttää yleisesti, vaikka Mannerheim oli talvisodan jälkeisessä päiväkäskyssään määrännyt rajajoukot rajajääkärijoukoiksi).

Erillisosasto Petsamon perustamispaikka oli Ivalon leirialueella. Kesäkuun puoleen väliin mennessä Petsamon Erillisosasto oli täydessä sodanajan määrävahvuudessaan, noin 1400 miestä. Osa reserviläisistä koottiin Inarin ja Utsjoen kuntien alueelta. Siihen kuului metsätyömiehiä, Ivalojoen ja Lemmenjoen kullankaivajia, poromiehiä, saamelaisia ja kolttia. Myös ns. kulkuspoikia. Miehiä, jotka eivät olleet kotoisin mistään. He kelpasivat hyvin Pennasen joukkoihin. Kaukanakin syntyneitä miehiä kuului erillisosastoon. Mm. vänrikki Reino Pyykkönen s. Pensylvania, luutnantti Kullervo Wallenius s. New York, sotamies Olavi Leppikangas keskilännestä, alikersantti Vilho Nurmimäki s. Kentucky. Kersantti. Eino Ronkanen s. Leningrad ja vänrikki Paavo von Pändy s. Unkarissa.

Erillisosastoon kuuluivat seuraavat yksiköt:

Esikuntakomppania                                       päällikkö        luutnantti Simo Nummi
1.Komppania                                                   päällikkö        luutnantti Kalle Heiskanen
2.Komppania                                                   päällikkö        Luutnantti Kauko Ainela
36.Rajakomppania                                         päällikkö         kapteeni Matti Tiitola
Konekiväärikomppania                                 päällikkö        luutnantti Esko Paavola
Kranaatinheitinkomppania                          päällikkö        luutnantti Eugen Autere
Panssarintorjuntaosasto (37K36)               päällikkö        luutnantti Reino Linnala
Moottoroitu kenttätykistöpatteri (76RK27) päällikkö      luutnantti Keijo Tähtelä
Autojoukkue                                                     johtaja            luutnantti Sulo Lintula

15.6. 1941 antoi ylipäällikkö Mannerheim käskyn III Armeijakunnan (rauhanajan V AK, komentajanaan kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo) alistamisesta Saksan Norjan armeijalle, jolloin alueella olevat suomalaiset joukot, myös Petsamon Erillisosasto siirtyivät saksalaiskomentoon.

Petsamon Erillisosaston tehtäväksi tuli edetä Raja-Joosepista Luttojoen suunnassa vain niin pitkälle, kuin sen huoltaminen sallii. Osaston oli, tiedustelun ohella, estettävä neuvostojoukkojen hyökkäykset Luttojoen suunnassa Suomen puolelle. Rintamavastuu alkoi n. 40 km Lutosta pohjoiseen Ruosjärvi Huutojärvi tasalta ja loppui etelässä Korvatunturin tasalta. Rintamavastuuta oli noin 120 km.

18.6. osa erillisosastoa (Moottoroitu kenttätykistöpatteri ja panssarintorjuntaosasto) lähti tavoitteena Liinahamarin satama. Ne siirrettiin toimimaan 36 RajaK:n kanssa Petsamon vuonon alueelle varmistustehtäviin.

Kesäkuun 24 päivän aikana siirtyi pääosa erillisosastoa Raja-Joosepin kautta Luttojoen pohjoisrantaa myötäillen kohti valtakunnan rajaa. Luttojoessa kulkivat kymmenissä veneissä muona ja ampumatarvikkeet sekä majoitusvälineet taitavien venemiesten ohjaamina. Silti monet kuormat saivat Luton kasteen.

Petsamon suunnalla sotatoimet alkoivat 29.6. aamuyöllä hyökkäyksellä Kalastajasaarennon ja Titofkan suuntaan. Kärkenä oli XIV Armeijakunnan 2.Vuoristodivisioona ja 3. vuoristodivisioona.

Petsamon rajanvartioinnista vastannut 36.RajaK vahvistettiin reserviläisillä ja komppania rakensi aluksi siltaa Petsamojoen yli. Kun komppaniaan liitettiin Ivalosta tulleet Moottoroitu patteri/Er.Os.P ja Panssarintorjuntaosasto./Er.Os.P sekä Hanhikoskella (Kemijärvellä) perustettu komppania, päällikkönä luutnantti Reino Tuuri; oli taisteluosasto Tiitola/Er.Os.P täydessä vahvuudessa. Kapteeni Tiitolalla oli johdettavana pataljoonaa vastaava joukko.

Osasto sai tehtäväksi torjua Neuvostoliiton hyökkäykset kenttävartioiden korkeudella ja varmistaa Liinahamarin satama mahdollisia maihinnousuyrityksiä vastaan. Os. Tiitolan joukot toimivat lisäksi Parkkinassa, Ylä-luostarilla, Mustatunturissa, Ristitunturissa, Peuravuonossa, Nurmensätissä, Paitahaminassa, Verkkokalliossa, Titofkassa, Piksujeffissä, Majakkaniemessä ja Kalastaja-saarennossa.

Taisteluosasto Tiitolan miehet saivat kokea ja nähdä suurvallan ilmavoimien rajut pommitukset, raskaiden tykkien jylyn ja laivatykkien pahaa enteilevät leimahdukset. Sitä millaista oli taistelut Petsamon rannoilla ja tuntureilla kuvaa 36. rajajääkärikomppanian taistelut Mustatunturissa: Sinne tultuaan komppania joutui – parin rauhallisen päivän jälkeen – koviin torjuntataisteluihin turpeista ja kivistä tehdyissä kehnoissa asemissa. Majoitukseen oli käytössä vain suojattomat teltat. Asemat olivat käsikranaatin heittomatkan etäisyydellä vihollisen asemista. Taisteluista kehittyi kovia lähitaisteluja, joiden aikana rajajääkärit joutuivat käyttämään kivääriaseiden lisäksi käsikranaatteja. Syyskuun 24.-30. päiväien aikana vihollisen hyökkäykset torjuttiin neljä kertaa. Käsikranaatteja kului tuolloin 1500 kpl. Kaikki Os.Tiitola/Er.Os.P:n miehet eivät palanneet vaan kaatuivat isänmaan tuntureille ja Jäämeren kauniille rannoille.

Petsamon ja Kalastajasaarennon taistelut muuttuivat, kun saksalaisten hyökkäys pysähtyi Litsajoen tasalle.

Kesäkuun 29 päivänä olivat Er.Os.P:n yksiköt koossa Lounakoskella. Klo 11.05 ensimmäiset yksiköt ylittivät rajan Akkajoella.

30.6. saatiin tulikosketus viholliseen. Antti Pennasen joukkojen tehtävä oli suojata Petsamon kautta hyökkäävän saksalaisen AK:n oikea sivusta.

Erämaasota oli julmaa, se vaati kovaa kuntoa ja hermojen hallintaa. Vihollinen oli myös ilmatilassa aktiivinen. Rata- ja J-16 hävittäjät ampuivat jopa yksittäisiä miehiä heitä nähdessään. Miehiä kuoli ja haavoittui sekä katosi. Helppoa ei ollut haavoittuneiden huolto, vaikka osastolla oli mukana saksalainen radioryhmä, joka pystyi tilaamaan, tilanteen niin vaatiessa, kevyt lentokone vaikeammin haavoittuneiden noutoa varten. Koneet eivät tosin aina lentäneet eri syistä johtuen. Mm. venekuljetuksella tuotiin 5.7. Nuortijärven Kalastajaniemen taistelussa haavoittuneet ltn Ainela ja vänr. Jokelan Ivalon sotasairaalaan.

Paikat Nuortijärven Kalastajaniemi (-13), Ristikenttä, Luttokylä (-9+4), Annoma- ja Akkajoki sekä Nokikukkula (-7) tulivat tutuiksi sodan ensimmäisinä kuukausina. Komentaja Antti Pennanen haavoittui Luttokylässä 25.7. Väliaikaiseksi komentajaksi määrättiin maj. A.O.Väänänen 12. prikaatista.

Osasto Tiitola siirrettiin Er.Os.P:n yhteyteen Lutolle. Er.Os.P:n taisteluteho koheni täten melkoisessti.

Er.Os.P:n komentopaikka oli jouluna 1941 Suonikylässä ja kenttävartiot Könkäällä, Atslemissa ja muita kenttävartioita rakennettiin valtakunnan rajan suuntaisesti.

Vuosi vaihtui ja alkoi sotavuosi 1942. Tammikuun 7 päivänä oli pakkasta -37 astetta.

Huhtikuussa 1942 siirtyi Er.Os.P:n komentopaikka Luton varteen Atslemjärven hiekkaisille kankaille. Paikka sijaitsi 18 km Luttojoen ja valtakunnan rajalinjan yhtymäkohdasta länsilounaaseen. Atslemiin rakennettiin useita rakennuksia, mm. esikunta, sotilaskoti, talleja, varastoja, aliupseeritalo, sauna ja komppanioiden tarvitsemat korsut ja kaivot. Vielä tänä päivänäkin alueen rakennettu tiestö ja em. rakennusten pohjat ovat näkyvillä.

1.8.1942 kenttävartiot sijaitsivat seuraavasti:

Jaurujoki kv1, Ylä-Soikkijärvi kv2, Vuonnijärvi kv3, Kiepnesjärvi kv4, Korkjärvi kv5, Köngäs kv6, Tsuhdasvaara kv7, Atslem kv8, Lounakoski kv9, Kukkesjärvi kv10, Suonikylä kv11, Addarvaara kv12, Kukkesloubbaljärvi kv13 ja Ala-Akkajärvi kv14.

Yksiköt eivät olleet koossa täysivahvuisina, sillä ne miehittivät kenttävartiot ja vastasivat partiotoiminnasta vastuualueellaan. Taistelut olivatkin partiotaisteluja. (Joskin koko osaston koottujakin taisteluita oli niin talvella kuin kesällä).

Tien tekoa jatkettiin taistelutilanteen salliessa Raja-Joosepista itään kohti Atslemia. Juhannusjuhla vietettiin Atslemissa 23.6.1942.  Heinäkuussa saapui upseeritäydennys: kokelaat Rundberg, Turunen ja Vuorio.

Lokakuussa komentaja haavoittui reiteen vihollisen väijytyksessä Tsingalasjoen itärinteessä.  Mutta palasi 1,5 kk myöhemmin jälleen rintamalle.

Vuosi vaihtui 1943 kovan pakkasen vallitessa. Er.Os.P:n vahvuus oli syyskuussa 1224 miestä ja 19 lottaa. Saksalaiskenraalit Dietl ja Ross vierailivat Atslemissa.

Osaston huolto kulki yhä paremmin tien edetessä Raja-Joosepista itään. Könkäällä oli komppanian suuruinen tukikohta tarpeellisine rakennelmineen. Syyskuussa komentaja saapui kuorma-autolla Könkäältä Atslemiin, joten tieurakka oli valmis. Raja-Joosepin asuinkentän naapurina oli osaston elintarvikkeiden jakopaikka ja kenttävartio. Tästä lähtivät puhelinlinjat Könkäälle, Atslemiin ja Suonikylään. Raja-Joosepin rajavartioaseman itäpuolella (1km) oli huoltotukikohta. Lisäksi maantien varressa oli Torko-ojalla miinavarasto ja Luton varressa tarpeellisia välivarastoja.

Vuosi 1944 alkoi hiljaisella lumisateella.

Heti vuoden vaihteessa hävittäjäpartio tulitti Atslemia, jolloin lotta Hilda Sormunen kaatui. Hävittäjät siirtyivät tulittamaan Könkään tukikohtaa, jolloin kers. Eero Mäntynen kaaatui.

Kesäkuussa Antti Pennanen ylennettiin everstiksi.

Osastosta lähetettiin myös kaukopartioita selvittämään vihollisen aikeita ja häiritsemään vihollisen toimintaa. Ltn Aura johti kaukopartion 27.7 – 9.8. Patunaan ja Ristikenttään. Partio sai vankeja ja arvokasta tietoa. Partion meno- ja paluureitti eivät olleet samat väijytysten välttämiseksi.

Tilanne muuttui. Suomi tunnusteli aselepoa Neuvostoliiton kanssa. Saksalainen majuri Selb saapui Atslemiin neuvottelemaan Er.Os. P:n asemien luovuttamisesta.

Erillisosasto Petsamo irtaantui hyvässä järjestyksessä Luton rintamalta. Sen yksiköt ja kenttävartiot luovuttivat asemansa saksalaisille ohjesäännöstä lipsumatta.

Petsamon puolustajat menettivät ainakin 174 miestä joko kaatuneina tai kadonneina. 11 heistä palasi sotavankeudesta Suomeen. Se oli kova hinta, Er.Os.P kesti ja piti asemansa koko sodan ajan ylivoimaa vastaan.

Luton Miesten taistelu mahdollisti siviiliväestön elämän kotiseuduillaan sodan aikana Luton laajoissa erämaissa, Paatsjoen varsilla, Sarmitunturin ja Kurupään mailla ja Saariselän etätunturien kätköissä.

Uusi vaihe ja kohti vielä yhtä sotaa.

Er.Os.P siirtyi Päämajan eri käskyllä Kemin kaupunkiin ja sai tehtäväksi suojata Kemin alueen eri tuotantolaitoksia mm. kahta massatehdasta. Taistelut saksalaisia vastaan alkoivat syyskuun lopulla. Luton Miehet olivat nyt aivan uudessa myllerryksessä mukana. Ei ollut enää suojana laajaa Luton erämaata, vaan Kemin Karihaaran aukeat peltoalueet. Osasto koki kahden vuorokauden aikana Karihaaran taisteluissa raskaat menetykset. Kaatuneina 52, kadonneina 8, haavoittuneena 110, joista 80 miestä evakuoitiin iltayössä Röyttään.

Er.Os.P seurasi vielä vetäytyviä saksalaisia pohjoiseen: Rovaniemi – Meltaus – Sodankylä – Poikela. Poikelassa osasto sai 3.11. -44 kotiuttamiskäskyn. Marssi taksisin Kemiin, sieltä laivalla Ykspihlajaan ja kotiutettiin Kälviällä 17-23. 1944.

Luton Miehet tekivät tinkimättä sen mikä heille oli määrätty!